Jukuleiri 2020 on peruttu
28.4.2020 9:54 Uutiset / Jukuleiri

Jukuleiri 2020 on jouduttu perumaan koronavirusepidemian vuoksi

Keski-Pohjanmaan Liikunnan hallitus on päättänyt, että Jukuleiri perutaan.

Koronapandemian takia Suomen hallitus on 22.4. kieltänyt yli 500 ihmisen tapahtumat heinäkuun 2020 loppuun asti. Jukuleirin ajankohta elokuun alussa olisi ollut haastava meille järjestäjille ja näin ollen leirin onnistuminen hyvin epävarmaa.

Jukuleirillä on pitkät perinteet ja haluamme jatkossakin tarjota lapsille ja nuorille laadukkaan, monipuolisen ja elämyksellisen leirin joten käännetään katseet jo kesään 2021.

Jukuleirille ilmoittautuneisiin ja leirimaksun maksaneisiin olemme yhteydessä sähköpostilla. Myös leiriohjaajiin ollaan yhteydessä sähköpostitse.

Kannattaa kuitenkin seurata aktiivisesti Jukuleirin ja Keski-Pohjanmaan Liikunnan sivuja, koska olemme suunnittelemassa syksylle sporttista Syysleiriä. Tästä on tulossa lisätietoja toukokuun aikana.

Tsemppiä arkeen ja koitetaan pysyä terveenä!

Terveisin Leiritiimi Eeva ja Emilia



   
Jukuleiri
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
 
 
 Leiripäivä
 
 Koulutuspäivä
 
 Tiedotus
Kategoriat